Uoma on kohta, josta jokin on kulkenut niin, että liikkeestä on jäänyt painauma. Se on uurros, jossa materiaa on aiemmin ollut, mutta nyt koverrettu pois. Uoma rajautuu ulos ympäröivästä, syntyy ja syvenee vähitellen.

Uoma koostuu kaiverruksista pigmenttiprinteille. Teokset syntyvät halusta kurkottaa kuvaa kohti, niihin säilöttyihin muistoihin. Olen valokuvannut rantakallioita vuosina 2017–2021 Porvoon saaristossa ja Helsingin Marjaniemessä: paikoissa, joissa koen erityistä kuuluvuutta. Kallioiden uomiin on kerrostunut kivimaterian lisäksi muistoja ja kokemuksia, joiden äärelle palaan teosteni kautta.

Valokuvaan syntyy kaivertaessa ikään kuin toinen ulottuvuus. Käteni johdattaa sellaisen kuvan alueelle, jonne pelkällä katseella, valokuvalla, ei ole mahdollista päästä. Työskentelen Tapio Wirkkalan tavoin silmät sormenpäissä. Tutkin, mitä ja miten käden on mahdollista nähdä. 

Valokuvien lisäksi olen kaivertanut luonnonkiviä kuten kuvia. Kiviä muokkaamalla muutan ne muistoiksi, jäljiksi kohtaamisesta. Teokset syntyvät kädenjälkeni ja alkuperäisen materiaalin yhdistelmästä. Kokonaisuus kutsuu tuon kynnyksen äärelle, kahden maailman leikkauspisteeseen, Uomaan.